Sanelu, päivätty 9.11.-04

1. ...Tämä käsiteltävänä oleva vastuullinen kysymys määrittelee Ihmisen suhteen Minun Uskontooni ja Minun Ikuisiin Lakeihini.

2. On autettava ihmistä ymmärtämään ja selitettävä hänelle, miksi ja mitä varten Uskonto on syntynyt Maan päälle, Aineelliseen Maailmaan, ja mitä se antaa ihmiselle.

3. Se on kysymys, joka vaivaa ihmistä, kuten myös toinen kysymys eli "miksi olen täällä?"

4. Itse asiassa kukaan ei ole yrittänyt selittää ihmiselle, miksi hän on täällä, Maan päällä.

5. Kaikki uskonnolliset liikkeet ovat vain yrittäneet selittää hänelle "pelin säännöt" Maan päällä, ja jokainen uskontokunta on yrittänyt antaa oman käsityksensä, joka eroaa toisten käsityksistä.

6. Ihmiset harhailevat niiden välillä, mutta kukaan ei ole sanonut, mikä Uskonto on oikea ja mikä on pelkkää dogmia.

7. Näin ollen kaikki Uskonnot kilpailevat keskenään pakottaen ihmisen valitsemaan juuri kyseisen uskonnon. Mutta mitä mikä tahansa Uskonto hänelle antaa?

8. Jälleen herää kysymys: miksi ihminen tarvitsee Uskontoa ja miksi niitä on niin monta?

9. Todellakin, pää menee sekaisin, kun yrittää valita yhden niistä, sitä paitsi valintaa ei määrittele oma tajunta, vaan tämä historiallinen valinta määräytyy oman suvun uskonnon ja asuinpaikan mukaan.

10. Ortodoksit vaativat, että uskonnolliset perinteet siirtyvät suvulta seuraavalle jättämättä valinnan oikeutta uudelle sukupolvelle.

11. Olemme keskustelleet riittävän kauan kysymyksistä, jotka liittyvät ihmisen käyttäytymiseen Aineellisessa Maailmassa, ja olemme määritelleet yksilön kehittymisen prioriteetit ja hänen vanhurskaan käyttäytymisensä perusteet.

12. Ihminen on Maan päällä, Aineellisessa Maailmassa, lyhyen ajan, hänellä on oma tarkoituksensa eli Maan päällä olemisen päämäärä, joka hänen tulee saavuttaa.

13. Se, kuinka usein ihminen palaa Maan päälle, riippuu monista tekijöistä, kuten siitä, miten täydellisesti hän on täyttänyt tarkoituksensa.

14. Herää tärkein kysymys: jos hän (ihminen) palaa Maan päälle monta kertaa, niin mistä hän palaa ja missä hän on kunkin Maan päälle palaamisen välisen ajan?

15. Ihminen on jatkuvasti Henkisessä Maailmassa, Ikuisuuden Maailmassa eli Ikuisen liikkeen jatkuvuuden Maailmassa.

16. Henkisessä Maailmassa, jota ihminen ei voi koskettaa, ei tietenkään ole aineellinen ihminen itse, vaan ihmisen olemus eli hänen Sielunsa, joka myös on sellaisessa tilassa, jota Aineellisessa Maailmassa ei voi koskettaa.

17. Toisin sanoen, hänen olemuksensa on Sielu, ikuinen Sielu Ikuisessa Henkisessä Maailmassa.

18. Hänen Sielunsa kurkistaa (ihmisen) aineellistumisen kautta lyhyen aikaa Aineelliseen Maailmaan tarkastaakseen omat kykynsä ja täyttääkseen Järjen Maljan.

19. Näin ollen Sielun eli teidän käsityksenne mukaan ihmisen olemisen tarkoitus Aineellisessa Maailmassa on ihmisen täydellistäminen hänen oman ohjelmansa mukaisesti: täyttää Järjen Malja ja tarkistaa kyky hallita itsenäisesti Maan päällä.

20. Aiemmin Minun antamieni Ikuisten Tietojen perusteella luodut Uskonnot tarjoavat itseasiassa vanhurskaan ihmisen "käyttäytymissäännöt" Aineellisessa Maailmassa.

21. Eri Uskonnot tulkitsevat eri tavalla ihmisen elämän tarkoitusta ja hänen valmistautumistaan Ikuiseen elämään.

22. Käskyissä annettiin vanhurskaan käyttäytymisen Perusteet ottaen huomioon silloinen yhteiskunnan kehitystaso, mutta niissä ei käsitelty kysymystä "Missä se Ikuinen elämä on?" eikä myöskään Aineellisen ja Henkisen Maailman välisten suhteiden yksityiskohtia.

23. Käskyt ovat vuosisatojen ajan ohjanneet vanhurskaisiin tekoihin ja antaneet selityksen Hyvästä ja Pahasta.

24. On kulunut vuosituhansia, Maailma on muuttunut ihan toisenlaiseksi, ihmiset ovat kehittyneet ja tekniikka on tuonut ihmisten ulottuville prosesseja ja teknologioita, joita aiemmin pidettiin mahdottomina ja ihmeellisinä.

25. Lopultakin on sanottava totuus Maan päälle tulleen ihmisen tarkoituksesta, hänen olemisensa tavoitteesta, Minun Roolistani ja Minun ikuisten Lakieni roolista aineellistuneen ihmisen olemassaololle tai elämälle.

26. Se on tärkeää, koska vain hänen ruumiinsa on aineellistunut, kun taas ihmisen keskeinen osa, hänen Sielunsa, jää Minun luokseni Henkiseen Maailmaan, ja on käynyt niin, että ihminen on ruumiillaan jäänyt kiinni Aineelliseen Maailmaan, mutta hänen Sielunsa on jäänyt Henkiseen Maailmaan.

27. Juuri sen takia ihminen häärii Maailmojen välissä ymmärtämättä mikä on tärkeintä: aineellinen elämä vai Ikuisuus Henkisessä Maailmassa.

28. Uskonnot eivät pysty auttamaan ihmistä eivätkä anna selitystä, ja tie Minun luokseni vaatii Uskoa Minuun ja Rakkautta Minua kohtaan.

29. Itse asiassa ihmiselle annetaan valinta: elää Aineellisessa Maailmassa, mutta noudattaa Henkisen Maailman Lakeja, koska kaikki Minuun liittyvä on "Siellä" ja ikuisesti.

30. Tämä valinta on ihmiselle erittäin vaikea. Mitä pitäisi tehdä? Aineellisessa Maailmassa kaikkeen on mahdollista koskea, on helppoa tuntea kaikki. Kun taas Henkisessä Maailmassa olevaan pitää ainoastaan Uskoa.

31. Ihminen ymmärtää Uskon Minuun (Henkiseen Maailmaan) tuskin havaittavana substanssina, jota on mahdotonta tuntea ja koskettaa. Juuri siksi ihmiset ovat niin kauan yrittäneet ja yhä yrittävät ymmärtää sitä, että Minä olen läsnä Henkisessä Maailmassa.

32. Tuntuu siltä, että ainoastaan Uskonnon kautta voidaan ymmärtää Henkisen Maailman rakenne, Minun läsnäoloni ja Minun Ikuiset Lakini.

33. Mutta Uskonto ei selitä tärkeintä kysymystä: mikä ihminen on Aineellisessa ja Henkisessä Maailmassa?

34. Maailma on jakaantunut kahteen osaan: Aine ja Henki. Kumpi on tärkeämpi ja kuka ohjaa kaikkea – se on Historian kysymys.

35. Henkinen Maailma on tärkeämpi, ja Se on ikuinen. Aine on vain leimahdus valtameressä.

36. Henki asettaa aineelle kehitystehtävät ja johtaa kaukaisuuteen. Aine ei tiedä loppuaan.

37. Minä tiedän, Minun Henkeni tietää, mikä Ainetta nyt odottaa. Sen tehtävänä on täydellisyys ja tie ylöspäin, Minä kutsun Henkisyyteen.

38. Sen tiet ovat edistyksen askeleita ja täydellisyyden huippu, jota Minä sanon Hengeksi.

Диктовка от 09.11.04

1. ...Ответственный вопрос, который разбирается, определяет отношение Человека к Религии Моей и Законам Моим Вечным.

2. Нужно подсказать и объяснить человеку, почему и зачем появилась Религия на Земле, в Материальном Мире, и что даёт она человеку.

3. Это вопрос, который мучает человека параллельно с вопросом “зачем я здесь?”.

4. Действительно, никто не пытался объяснить человеку, зачем он здесь, на Земле.

5. Все религиозные течения только пытались объяснить ему “правила игры” на Земле, причём каждая из конфессий пыталась дать своё представление, отличное от других.

6. Люди мечутся между ними и никто не подсказал, какая Религия правая, а какая есть просто догма.

7. И все Религии существуют в борьбе, заставляя человека сделать выбор в свою пользу. Но что даёт ему та или иная Религия?

8. И опять возникает вопрос: зачем Религия человеку, а тем более такое большое их количество?

9. Действительно, голову сломаешь, выбирая одну из них, причём выбор определяется не собственным сознанием, этот исторический выбор определяется религией рода и местом проживания рода.

10. Ортодоксы требуют передачи религиозных традиций из рода в род, не оставляя права выбора новому поколению.

11. Мы достаточно долго обсуждали вопросы поведения человека в Материальном Мире и определили приоритеты развития личности и основы праведного поведения его.

12. Человек пребывает на Земле в Материальном Мире короткое время, он имеет предназначение своё, или цель пребывания на Земле, которую должен выполнить.

13. Периодичность возвращения человека на Землю зависит от многих факторов, в том числе – насколько полно он выполнил своё предназначение.

14. Возникает важнейший вопрос: если он (человек) возвращается на Землю многократно, тогда откуда он возвращается и где он пребывает между этапами возвращения на Землю?

15. Человек постоянно находится в Духовном Мире, в Мире Вечности, или в Мире покоя Вечного движения.

16. В Духовном Мире, не осязаемом человеком, находится, конечно, не сам материальный человек, а субстанция, или Душа его, тоже в неосязаемом для Материального Мира состоянии.

17. То есть, субстанцией его является Душа – вечная Душа в Вечном Духовном Мире.

18. Душа его через материализацию (человека) заглядывает в Материальный Мир на короткое время для проверки своих способностей, для пополнения Чаши Разума.

19. Таким образом, цель пребывания Души в Материальном Мире, или, по-вашему, человека, есть совершенствование её (его) по собственной программе: пополнение Чаши Разума и проверка возможности самостоятельного управления на Земле.

20. Религии на основании Моих ранее переданных Вечных Знаний фактически дают “правила поведения” праведного человека в Материальном Мире.

21. Различные Религии по-разному трактуют цель жизни человека и его подготовку к Вечной жизни.

22. Не обсуждая вопрос “А где эта Вечная жизнь?”, Заповеди на своём уровне развития общества давали Основы праведного поведения, не обсуждая тонкостей взаимоотношения Материального и Духовного Миров.

23. Заповеди веками были подсказками праведных поступков и давали объяснение Добра и Зла.

24. Прошли тысячелетия, Мир изменился до неузнаваемости, люди выросли, техника раскрыла глаза людей на процессы и технологии, ранее казавшиеся нереальными и чудесными.

25. Необходимо наконец сказать правду о предназначении человека, пришедшего на Землю, о цели его пребывания и Роли Моей и роли Законов Моих вечных для существования или жизни человека в материализованном состоянии.

26. Это важно, потому что материализованным является только тело его, а вот главная часть его, Душа его, остаётся со Мной в Духовном Мире, и получается, что застрял человек телом в Материальном Мире, а Душой – в Духовном Мире.

27. Вот почему мечется человек между Мирами, не понимая, что же важнее всего: материальная жизнь или Вечность в Духовном Мире.

28. Религии помочь человеку и объяснить не могут, а дорога ко Мне требует Веры в Меня и Любви ко Мне.

29. Фактически, человеку предлагается выбор: жить в Материальном Мире, но подчиняясь Законам Духовного Мира, поскольку всё, что связано со Мной, – это “Там” и навечно.

30. Вот этот выбор крайне труден для человека. Как быть? Всё, что в Материальном Мире, легко почувствовать, дотронуться. А вот что в Духовном Мире – принимается на Веру.

31. А Вера в Меня (в Духовный Мир) понимается человеком, как неосязаемая субстанция, почувствовать и дотронуться до которой нельзя. Вот почему так долго шли и ещё идут люди к пониманию Моего присутствия в Духовном Мире.

32. Казалось бы, только через Религию можно понять построение Духовного Мира, Моё присутствие и Законы Мои Вечные.

33. Но не объясняет Религия важнейший вопрос: что есть человек в Материальном и Духовном Мирах?

34. Мир разделился на две части: Материя и Дух. Что здесь важнее, кто управляет всем – Истории вопрос.

35. Духовный Мир важней, и вечен Он. Материя – лишь вспышка в океане.

36. Дух ей задачи ставит для развития и вдаль ведёт. Неведом ей конец.

37. Я знаю, Дух Мой знает, что ждёт Материю сейчас. Её задача – совершенство и путь наверх, к Духовности зову.

38. Её пути есть поступи прогресса и совершенства край, что Духом Я зову.