Sanelu, päivätty 16.10.-04

1. …Minun Uskontoani käsitellään lehdistössä muuallakin kuin Venäjällä. Monet kiinnittävät huomiota tähän asiaan ennustamattomien, sekä ekologisten että poliittisten tapahtumien vuoksi, ja myös terrorismin yhteydessä.

2. Lähinnä esitetään kysymyksiä, mutta vastauksia ei ole. "Mitä tehdä? Miten tilanteen voi stabilisoida?"

3. Ihmiset eivät pysty löytämään vastauksia; he eivät löydä niitä koskaan!

4. Voitte nimittää yhteiskuntaa millä nimellä hyvänsä, voitte kirjoittaa uudet (omat)lait, mutta kaikki loppuu yhteen ja samaan (tuhoon).

5. Sillä ihmisillä on aina alku, on yritystä tehdä jotain, mutta sillä ei ole jatkoa ja loppu on tunnettu.

6. Valitettavasti paheet vaativat osansa, ja kaikkein ylimpänä on ahneus. Siinä teillä on pysyvä tulos.

7. Vaikka kuinka yritetään, vaikka mitä keksitään, niin Paholainen kääntyy kohti Kultaista vasikkaa, joka on elämän kriteerinä Maan päällä. Tästä seuraa, että loppu on sama ja se on helppo ennustaa.

8. Sen vuoksi tällä vuosisadalla tulee kaikki kääntää kohti Alkua, Minun Alkuani. Jopa Minua kyllästyttää se, että ihmiset kulkevat ympyrää ja loppu tiedetään ennalta.

9. On käynyt selväksi, että vuosituhansien aikana te ette ole pystyneet hoitamaan asioita Maan päällä, te ette osaa olla valtiaana ilman Minua.

10. Minun Apuni on siinä, että voidaan torjua romahdus ja näyttää kaikkein epäsuotuisimman valtion esimerkillä, miten tilanteen voi korjata ja miten voi toimia oikein ja oikeudenmukaisesti, Minun kaltaisekseni.

11. Minun pitää luoda uudenlaiset suhteet yhteiskunnassa, suvuissa ja Minun Uskontoni mukaisissa suvuissa, ja antaa sen perusteella Ikuiset Lait ja hallinnon Lait, sekä myös valtion rakenne.

12. Tämän Minun Valtani symbolin eli Pyramidin, voi nähdä usein, ja olen jo sanonut, että se on myös Amerikan dollarissa. Ehkä se on teille vielä käsittämätöntä symboliikka, joka vivahtaa noituuteen.

13. Ihmiset eivät ymmärrä tätä symbolia. Ihmisten enemmistö kerää aktiivisesti Kultaisen vasikan mammonaa ja kehittää teknologiaa, jolla voi petkuttaa itsensä kaltaisia ihmisiä sekä suvun parissa, että myös perheiden ja yksittäisten henkilöiden tasolla. Ihmiset ovat niin kovasti varattuja ja niin kiireisiä, että eivät kiinnitä huomiota mihinkään.

14. Kukaan ei näe Minun Merkkejäni ja kokonaisten heimovaltioiden rangaistuksia, vaan he pitävät näitä Merkkejä ja varoituksia vain satunnaisina luonnonvoimina, nimenomaan luonnonvoimina – ennustamattomina, odottamattomina ja satunnaisina.

15. Tässä Maailmassa ei kuitenkaan ole mitään satunnaista. Minä näen kaiken ja kontrolloin globaalia tilannetta. Nimenomaan Minä lähetän ajatukset myös tavallisille ihmisille ja sukujen johtajille ja Minä annan vihjeitä.

16. Tehän kerrotte Minulle kaiken öisin. Nimenomaan öisin, kun te olette tajuttomassa tilassa, Minä saan kaiken tiedon teidän asioistanne ja teidän suunnitelmistanne.

17. Minua aina ihmetyttää, että te, jotka olette saaneet hyviä ajatuksia viisaiden unien kautta (minusta tuntuu, että olen selittänyt kaiken ja näyttänyt mitä ja miten), jatkatte aamulla kaikessa omalla tavallanne – kaikki ahneuden ja ylpeyden kautta.

18. Kukaan ei ajattele "Tietojen jokapäiväistä Leipää", kaikki haluavat "suuria asioita" – himoja, paheita ja aineellisten arvojen haalimista, jotka ovat tarpeettomia ihmiselle nyt ja vielä enemmän tarpeettomia "Siellä", Minun luonani.

19. Kaikki mitä teette, on turhaa. Te ette tarvitse sitä, koska Minä en sitä tarvitse. Miksi minä tarvitsisin teidän aineellisia saavutuksianne, karttuneita omaisuusmassoja? Minä en tarvitse niitä.

20. Minulla on oma kriteerini, "pääsylippuni", ja se on Persoonallisuuden kehittäminen ja Minun Tietojeni kartuttaminen. Minä tarvitsen neroja, lahjakkaita henkilöitä, jotka avaisivat ihmisten silmät näkemään Suuren ja Ikuisen; ja vaikka he eivät johtaisi Ikuisuuteen, niin vaikka puhuisivat siitä runoilla ja musiikilla.

21. Minulle on tarpeen, että se kaikki koskettaisi Sielua, huolestuttaisi sitä ja kutsuisi Minun luokseni. Vain siten silmät avautuvat, ihmiset saavat näkönsä takaisin, ja vain siten voi kutsua epätoivoisia mukaan, vain tunteiden ja kärsimysten kautta ihminen kulkee Jumalaa kohti.

22. Kärsimysten kautta hän etsii suojelua Minulta, mutta jälleen kerran suojelua itselleen henkilökohtaisesti, omaa perhettään varten ja edelleen omaa sukuaan varten.

23. Pyytäessään suojelua ja apua, he eivät pyydä auttamaan oikeudenmukaisen ja vanhurskaan yhteiskunnan rakentamisessa.

24. Kertakaan kukaan ei ole kääntynyt puoleeni siten. Kaikki pyytävät vain suojelua.

25. Ei kukaan halua käydä rakentamaan uutta yhteiskuntaa, rakentamaan Pyramidia (joka on piirretty dollariin), sen piirustushan on Minulta. Minä autan, mutta kokoontukaa itse yhteen!

26. Juuri sen vuoksi Minä puhun myös Uskonnosta. Uskonnolla tarkoitan Minun Maailmanjärjestykseni aineellistumista, oikeudenmukaista vallan Pyramidia täällä, Maan päällä.

27. Uskonto on Uskoa, Rakkautta, Toivoa ja Viisautta.

28. Omaksukaa ja ymmärtäkää nämä kulmakivet, ja ikuinen Pyramidi rakentuu kuin itsestään.

29. Ilman perustaa ei synny mitään rakennelmaa, ei edes Minun Pyramidiani. Koko Minun Uskontoni sisältyy näihin Sanoihin; niitä ei tule päntätä päähän vaan ymmärtää ja toteuttaa.

30. Kaikki toteutuu, uskokaa Minua, Minun Ilmestykseni ovat Perusta, ja menestyksekäs tie on Minun pyhittämäni, täydellistyminen jatkuu; mitä täydellisempi, sitä valoisampi ja läpinäkyvämpi on tie.

31. Aloita matka, ota ensimmäinen askel. Toinen lisää Valoa, ja kolmas Siunaa. Näin tapahtumat virtaavat Valoa kohti, muuta ei ole annettu: joko Valoa kohti tai taaksepäin.

32. Älä sulje silmiäsi, älä piilota epäilyksiä Sieluun, Minä ojennan käteni, kun ymmärrän, että se on tarpeen. Minä olen takana, sivulla ja edessä; sinun tiesi on Minun kädessäni. Älä tuhlaa hetkiä mietiskelyyn, me emme tarvitse pysähdyksiä. Ne vievät kohti loppua, mutta Meidän täytyy mennä eteenpäin. Älä hidastele, älä vaikene! Te olette Minun sotaväkeni Tekojeni kunniaksi.

33. Minä johdan Ikuisuuteen, täydellisyyden jatkuvuuteen ja Minun Valtakuntaani, josta olette tulleet. Minä annan puhdistuksen, annan tien Kotia kohti, meillähän on yksi Koti ja sitä kutsutaan Paratiisiksi. Johdan sinne kaikki eksyneet lampaat, mutta ennen kynnystä tulee puhdistautua. Siinä Kodissa ei ole likaa eikä paheita.

34. Ensiksi teidän tulee kaapia pois maallinen lika, irtautua paheista ja levittää valkoiset siivet, mutta vasta raskaan työn jälkeen täällä, Maan päällä, Minun Kunniakseni.

35. Minä annan tehtävän ja Minun vaatimukseni on ankara, mutta oikeudenmukainen ja ikuinen. Teidän osanne on tehdä työtä sydänverellä, olla kärsivällisiä ja vaiteliaita ja uskoa loputtomasti Minuun, rakastaen ja toivoen.

Диктовка от 16.10.04

1. ...Вопрос Религии Моей обсуждается в прессе не только в России. Многие обращаются к этому вопросу в виду непредсказуемости событий и экологических и политических, да и в связи с терроризмом.

2. В основном ставятся вопросы и нет ответов: “Что делать?”, “Как стабилизировать ситуацию?”.

3. Не могут люди найти ответы и не найдут никогда!

4. Назовите общество любым именем, напишите новые законы (свои), но всё закончится одним и тем же (разрушением).

5. Потому что начало у людей всегда есть, есть попытки что-то сделать, но продолжений нет, а конец известен.

6. К сожалению, пороки берут своё, а алчность оказывается превыше всего. Вот вам и постоянный результат.

7. Как бы ни пытались, что бы ни придумывали, Лукавый поворачивает к Золотому тельцу – критерию жизни на Земле. Отсюда и конец – един и легко прогнозируем.

8. Вот почему в этом веке надо всё повернуть к Началу – к Моему Началу. Даже Мне надоело хождение людей по кругу с известным концом.

9. Оказалось, что в течение тысячелетий вы не можете вести дела на Земле, владычествовать не можете без Меня.

10. Моя Помощь заключается в том, чтобы предотвратить коллапс и показать на примере самого неблагоприятного государства, как можно выправить ситуацию и сделать правильно и справедливо, по Моему подобию.

11. Нужно Мне выстроить новые отношения в обществе, в роду, в родах по Моей Религии, на основе её и дать Законы Вечные, Законы управления, а также структуру государства.

12. Символ этой Моей Власти в виде Пирамиды часто встречается и, Я уже говорил, он есть и на долларе США. Но это скорее для вас пока непонятная символика, смахивающая на колдовство.

13. Не понимают люди этот символ. Большинство людей активно занято сбором Золотого тельца и разработкой технологий обмана себеподобных на уровне родов, семей и отдельных личностей. Так сильно заняты люди, так спешат, что не обращают ни на что внимания.

14. Мои Знамения, Мои наказания целых родов-государств никто не видит, считая эти Знамения, предупреждения простой случайной стихией, именно стихией – непредсказуемой, неожиданной, случайной.

15. Но в этом Мире нет ничего случайного. Я вижу всё и контролирую глобальную ситуацию. Это Я шлю мысли и простым людям, и руководителям родов, это Я даю подсказки.

16. Вы ведь Мне всё рассказываете по ночам. Это по ночам, пока вы в бессознательном состоянии, Я получаю всю информацию о делах ваших и о планах ваших.

17. Я всегда удивляюсь: вы, получив хорошие мысли через вещие сны (Мне казалось, что Я всё объяснил и показал что и как), наутро всё продолжаете по-своему – всё через алчность и гордыню.

18. Никто не думает о “Хлебе насущном Знаний”, все хотят “великие дела” – это похоть, порок, накопительство материальных ценностей и сейчас ненужных человеку и тем более ненужных “Там”, у Меня.

19. Всё, что вы делаете, всё напрасно. Не нужно это вам, потому что это не нужно Мне. Зачем Мне ваши материальные достижения – объёмы накопленного добра? Мне этого не надо.

20. У Меня критерий, “проходной билет” – развитие Личности и накопление Знаний Моих. Мне нужны гении, одарённые личности, которые бы открывали людям глаза на Великое, Вечное и пусть не вели бы в Вечность, но хотя бы говорили об этом стихами, музыкой.

21. Мне надо, чтобы всё это било по Душе, тревожило её и звало ко Мне. Только так открываются глаза, прозревают люди и только так можно отчаявшихся позвать за собой, только через чувства и страдание человек идёт к Богу.

22. Через страдание он ищет защиты у Меня, но опять защиты для себя лично, для семьи своей и, наконец, для рода своего.

23. И ведь, прося защиты, помощи, они не просят помочь построить общество справедливое и праведное.

24. Ни разу никто так и не обратился. Все просят только защиты.

25. Никто не хочет взяться за строительство нового общества, за строительство Пирамиды (с глазом, что рисуете на долларе), чертёж ведь этот от Меня. Я помогу, только сами соберитесь!

26. Вот почему и о Религии говорю. Под Религией Я понимаю воплощение Моего Мироустройства, Пирамиды власти справедливой здесь, на Земле.

27. Религия – это Вера, Любовь, Надежда и Мудрость.

28. Освойте и поймите эти краеугольные камни, и Пирамида вечная легко построится как бы сама собой.

29. Но без основания не будет никакого строения, в том числе и Моей Пирамиды. Вся Религия Моя заключается в этих Словах, которые нужно не зазубрить, а понять и исполнять.

30. Всё сбудется, поверьте Мне, Основа в Откровениях Моих и путь успешный Мною освящён, нет остановки совершенствованию; чем совершенней, тем светлей и тем прозрачней путь.

31. Начни дорогу, сделай первый шаг. Второй добавит Света, а третий Освятит. Вот череда событий к Свету, другого не дано: иль к Свету, иль назад.

32. Глаза не закрывай, в Душе не прячь сомнений, Я руку протяну, когда пойму что надо. Я сзади, сбоку, впереди, твой путь в Моей руке. Не трать мгновений на раздумья, нам остановки не нужны. Они ведут к концу, а Нам – вперёд. Не медлить, не молчать! Вы – воинство Моё во славу Дел Моих.

33. Я к Вечности веду, к покою совершенства и в Царствие Моё, откуда вы пришли. Я очищение даю, даю дорогу к Дому, ведь Дом у Нас один и Раем он зовётся. Туда веду заблудших всех овец, но нужно очищение пред порогом. Нет грязи в Доме том и нет пороков.

34. Сначала грязь земную отскоблить, пороки отрубить и крылья белые расправить, но только после тяжкого труда здесь, на Земле, во Славие Моё.

35. Задание даю и спрос Мой строг, но справедлив и вечен. А ваш удел – работа до крови, терпение и молчание, и Вера бесконечная в Меня с Любовью и Надеждой.